Puutarhuri Yli-Nikula
Kasvihuoneviljelyä kolmannessa sukupolvessa vuodesta 1951
Puutarhuri Yli-Nikula on tarjonnut Suomalaisille lähiruokaa jo 60 vuoden ajan. Tuotantoa on kasvatettu maltillisesti pienin muutoksin vuosittain. Tällä hetkellä yritys työllistää 6-7 puutarha-alan ammattilaista.
Poimintoja vuosien varrelta
1951
Veikko Yli-Nikulan vanhemmat aloittivat kasvihuonevihannesviljelyn ja torikaupan. Viljelykasveina silloin tomaatti ja kurkku.
1976
Veikko ja Sinikka Yli-Nikula aloittivat keräsalaatin viljelyn kasvihuoneissa turvepohjalla.
1990
Siirtyminen vaiheittain vesiviljelyyn aloitettiin. Vuonna 1993 koko ala oli jo vesiviljelyssä.
2000
Mika Yli-Nikula siirtyi kokopäiväisesti yrityksen toimintaan mukaan.
2008
Siirrytään uusiutuvien energialähteiden käyttöön. Joulukuussa sytytetään tuli uuden biolämpölaitoksen pesään.
2009
Avoin yhtiö muutettiin Osakeyhtiöksi.
2011
Pakkaukset uudistuvat. Jo kaksikymmentä vuotta salaattia kottikärryillä työntänyt puutarhuri-logo sai uudistetun ilmeen.
Joulukuu 2011
Yrityksen historian suurin investointi on nyt valmis. Otamme käyttöön uuden kasvihuoneen, jonka energiatehokkuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.





